Kaikki alkoi virkkuukoukusta ja langasta kun olin neljän vanha, aika nopeasti siirryin neulepuikkoihin ja lankaan. Ompelukone, saumuri tuli mukaan hiukan myöhemmin, kangaspuihin tutustuin ollessani 18- vuotias, nypylät tulivat kuvioihin pysyvästi vuonna 2000 ja käpypitsin sukkulat 2009. Olen koukussa, puikolla tai nypylällä. Uudet tekniikat innostavat kokeilemaan ja opettelamaan uusia tekniikoita.
Hurahdin käpypitsiin/ tattingiin asuessani Kaliforniassa. Tein vapaaehtoistöitä paikallisessa pitsi museossa, jossa naiset myös tekivät käpypitsiä. Tämä ei kuitenkaan ollut ensi kosketukseni kyseiseen sukkulaan, oli koettanut oppia taitoa jo Suomessa opiskellessani Käsi- ja taide teollisessa oppilaitoksessa, mutten saanut aivojani kääntymään niin, että olisin ymmärtänyt silloin kuinka tatting- solmu tehdään.
Tähän blogiin on tarkoitukseni tehdä helpot kuvalliset ohjeet siitä, kuinka käpypitsiä tehdään ja mahdollisesti lisätä myöhemmin videoita.
Se ei ole niin vaikeaa, miltä se näyttää!